torstai 7. marraskuuta 2013

Luin: Taivaan tuuliin, Terhi Rannela


"Olet joko osa ongelmaa tai sen ratkaisua." Ulrike Meinhof

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin

Otava, 2007

 
Terhi Rannela on koko uransa ajan kirjoittanut tasaisesti ja vaivattoman näköisesti sekä nuorille että aikuisille. Hän on yrittänyt sekä kirjoillaan että puheillaan rikkoa sanojen "aikuisille" ja "nuorille" rajoja.
 
Välikommentti: Olen itsekin viime aikoina havahtunut miettimään, missä kulkee se "raja", joka erottaa aikuistenkirjallisuuden nuortenkirjallisuudesta. Eivätkö säännöt olekin aina tarkoitettu rikottaviksi? Kirjoitusoppaassaan Kirjoita nuorille Rannela puuttuu tähän mielenkiintoiseen kysymykseen. Hm...
 
Taivaan tuuliin kertoo tarinan koulukiusaamisen ja manipuloinnin seurauksista. Se kertoo Aurasta, nuoresta naisesta, jonka elämä saa ihan uuden suunnan, kun ennen niin turvallinen perhe-elämä rikkoutuu äidin tapaturmaiseen kuolemaan. Isä vetäytyy syrjään, välttelee murrosikäistä tytärtään ja uppoutuu töihinsä apinanraivolla. Auralla ei ole ketään, joka tukisi tai auttaisi häntä. Niinpä tyttö hakee lohtua omalla tavallaan: Hän selviytyy koulukiusaamisesta vain turvautumalla sankarihahmoihin, vahvoihin naishenkilöihin.
 
Auran kasvaessa myös naishahmojen valta hänen elämässään syvenee. Kun Peppi Pitkätossu tuntuu liian nössöltä, siirrytään oikeisiin, eläviin hahmoihin. Lopulta Ulrike Meinhofista, tuosta kuuluisasta terroristista, tulee tytön lohtu ja turva.
 
Sitten hän löytää miehen, joka tuntuu vastaavan hänen unelmiaan: Henrin, joka lupaa pitää Aurasta huolta. Joka on kiinnostunut Auran tavoin jopa epätavallisen paljon terrorismista. Tytön elämä tuntuu kulkevan kuin ruusuilla, mutta...
 

Pakkomielteitä

 
Monet kysyvät minulta, mistä kiinnostukseni historiaan sai alkunsa. "Arvaatkaa", sanon silloin. Useimmat veikkaavat Hitleriä, toiset uh, niin kuumaa hissanopettajaamme (myönnän, että sekin liittyy tähän, kiitokset muuten hänelle, loistava ope), mutta totuus on, että historia vei minut mukanaan sen jälkeen, kun olin lukenut Terhi Rannelaa. Minun oli pakko saada tietää enemmän Meinhofista, ja sehän totta kai vei minua yhä syvemmälle Saksan historiaan. Tämä tapahtui muistaakseni vuonna 2010...

Pari kuukautta sitten satuin törmäämään uudelleen Taivaan tuuliin -kirjaan ja totta kai minun oli hankittava se itselleni. Pokkarina. Parilla eurolla. Bingo!

Kirja on suorastaan hyytävä. Kauhea, suoraan sanoen. Se kertoo toisaalta todella hienosti koulukiusaamisesta ja sen aiheuttamista traumoista, mutta se sivuaa myös psykopaattisia ihmisiä sekä negatiivisesti latautuneita pakkomielteitä. Tajuan hyvin, miksi pidin alusta alkaen kirjasta paljon, vaikka teksti on ns. tiukkaa ja nopeatempoista, kun yritetään kelata nuoren naisen koko lapsuutta kasaan. Tempo on nopea ja yhtäkkiä huomaakin kirjan jo loppuneen.

Kirjan loppu jää avoimeksi, hah, kuinkas muutenkaan, mutta ei niin inhottavan avoimeksi kuin esim. Anu Holopaisen Molemmin jaloin -romaanissa. Äh, että minua vieläkin häiritsee sen kirjan loppu. Taivaan tuuliin loppuu paljon paremmin näin sanoakseni, se jättää avoimia kysymyksiä, mutta toisaalta se myös vastaa kaikista tärkeimpiin.

En ole lukenut muita Rannelan teoksia; ne eivät houkuttele minua samalla tavalla kuin tämä. Taivaan tuuliin ei ole mikään maailman paras kertomus, mutta se iskee minuun joka kerta kiitos koskettavan aiheen sekä kuitenkin jollain tavalla koukuttavan kerronnan. Kyllä suomalainen kirjallisuus osaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti